Fiktio
virtuaalinen suomenhevostalli

14. syyskuuta 2013 - MUISTOSIVUT

Syksyn Saana

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

08.06.2011 - Kouluvalmennus, valmentajana Tytti S.

valmentajan kommentti: "Jouduimme pitämään valmennuksen keskellä päivää, joten tarkoitus oli pitää melko kevyt tunti. Kehotin sinua lämmittelemään tamman sillä välin, kun kertoisun suunnitelman valmennuksesta. Tekisimme siirtymisiä tänään, ne ovat Saanalle varmasti suurin osa melko helppoja, mutta tamman tasolle sopiva harjoitus olisi siirtyminen peruutuksesta laukkaan. Muut siirtymiset olisivat lähinnä kertausta vanhasta.

Lämmittelyn jälkeen käskin teitä kävelemään uralla, pysähtymään pitkien sivujen keskellä, siirtymään siitä raviin, ja lyhyellä sivulla käyntiin. Arvaukseni osui täysin oikeaan, tehtävä oli niin helppo, että sinä olit rento, ja siirtymiset sujuivat loistavasti. Seuraavassa tehtävässä oli tarkoitus ravata kokoajan, pysähtyä ja siirtyä taas raviin. Pysähtyminen sujui loistavasti, mutta liikkeelle tamma lähti aina käynnin kautta. Opastin sinua antamaan selvemmät ja terävämmät avut, jotta tamma tajuaisi mistä on kyse. Seuraavakaan kerta ei onnistunut, ja pyysin teitä kävelemään pienen hetken, jotta rentoutuisit. Tämä auttoi selvästi, sillä seuraava yritys onnistui. Sinulla on selvästi tapana hieman jännittää, jolloin Saanakin alkaa jännittämään, ja mistään ei tule mitään.

Seuraava tehtävä oli peruutuksesta raviin, ja neuvoin sinua jo etukäteen hengittämään syvään ja rentoutumaan satulassa, sekä antamaan selkeät avut ja puolipidätteet oikeaan aikaan. Ensimmäinen yritys meni jälleen käynnin kautta, mutta osasit selvästi ohjata ajatuksesi vain tehtävän suorittamiseen, liikoja stressaamatta, ja seuraava yritys sujui jo paljon paremmin. Muutama siirtyminen molempiin suuntiin, ja olimme valmiita aloittamaan seuraavan harjoituksen. Kehotin teitä kävelemään pienet välikäynnit pitkin ohjin, jotta molemmat olisitte skarppina uudessa asiassa.

Tarkoitus oli pitkän sivun keskellä peruuttaa kolme askelta, ja siirtyä suoraan laukkaan. Ensimmäinen yritys onnistui, mutta tyylipisteitä siitä ei olisi tullut, sillä annoit niin terävät avut, että Saana suorastaan säikähti ja hyppäsi laukkaan. Neuvoin sinua antamaan nopeat ja selvät avut, mutta myös rauhalliset, eikä pamauttaa pohkeita kylkiin. Parin yrityksen jälkeen tämä onnistui hienosti, mutta toiseen suuntaan oli hankaluuksia. Saana ei millään meinannut nostaa laukkaa, joten neuvoin sinua nostamaan laukan tavallisesti ravista, ja laukkaamaan kierroksen, jonka jälkeen yritettiin uudestaan. Annoit hienot, selkeät avut, ja tämäkin tehtävä onnistui kuin vettä vain loppujenlopuksi. Annoin sinulle ohjeet tamman jäähdyttelemiseen, ja pienen yhteenvedon tunnin sujuvuudesta."

07.06.2011 - Kouluvalmennus, valmentajana Tytti S.

valmentajan kommentti: "Olitte Saanan kanssa jo kentällä kävelemässä, kun saavuin. Kehotin teitä siirtymään raviin, ja tekemään joitakin taivutuksia, sillä aikaa kun selostaisin päivän ohjelmaa. Tarkoitus oli harjoitella kokoamista ravissa ja laukassa. Ensimmäinen tehtävä oli ravata uralla, lyhyet sivut rentona, pitkät sivut kootussa ravissa.

Heti tehtävän alussa huomasin, ettei kumpikaan, ratsastaja tai ratsu, keskittynyt juurikaan, jonka vuoksi ensimmäinen kokoaminen meni pieleen. Kehotin sinua antamaan pienen pieniä, mutta tarkkoja apuja, erityisesti istunnalla, sillä Saana ei tarvinnut suuria apuja. Neuvoin kiinnittämään tamman huomion sinuun puolipidätteillä.

Toinen kokoaminen sujui jo huomattavasti paremmin, vaikkei kestänytkään koko pitkää sivua. No, kolmas kerta toden sanoo, neuvoin kiinnittämään vielä enemmän huomiota apuihin, heiluviin käsiin ja jalkoihin, jotta onnistuisitte. Kolmas kerta onnistuikin upeasti, Saana ravasi kauniissa kootussa ravissa koko pitkän sivun, ja sinä istuit selässä rentona ja varmana. Tuolta pitää näyttää kisoissakin!

Ilmeisesti sait itseluottamusta onnistumisesta, sillä rentouduit heti huomattavasti, ja kokoamisetkin onnistuivat nyt molempiin suuntiin. Pienten välikäyntien jälkeen oli vuorossa koottu laukka. Kerroin vielä ennen tehtävää, että on tärkeää olla rentona, sekä huolehtia avuista, koska ilman hyviä apuja Saanan kanssa ei näytä onnistuvan mikään.

Ensimmäinen kokoaminen laukassa ei kestänyt kuin muutaman askeleen, mutta parempi se kuin ei mitään. Toinen kerta onnistui jo huomattavasti paremmin, kun et jännittänyt niin paljon, ja Saanakin rentoutui. Muutama toisto molempiin suuntiin jälleen, ja lopetus hyvään suoritukseen. Kehotin sinua ravaamaan vielä hetken, ja antamaan sitten tammalle pitkät ohjat."

Fiktio on virtuaalitalli. Kaikki materiaali © Fiktio, ellei toisin mainita.