Fiktio
virtuaalinen suomenhevostalli

UUSI OMISTAJA, UUDET SIVUT

Fiktion Talviuni

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

06.08.2015 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Uppe

Olen käynyt hoitelemassa ja ratsastelemassa Talviunta tässä nyt kesän ajan jonkun verran lomalla ja verestänyt heppatyttömuistoja vuosien takaa. Talviuni, tai meidän kesken ihan Uni vaan, on saanut nautiskella kesän läpi ruohotupsuista, liplattavasta järvivedestä ja pitkistä kävelylenkeistä kuusien katveessa. Olen alkanut muotoutua osaksi Unta ja se osaksi minua, niin hyvin me olemme tulleet juttuun keskenämme. En ole tehnyt mitään ihmeellistä Unen kanssa, mutta siinäpä se juttu onkin. Milja antoi vapaat kädet ja sanoi, että kunhan en riko tammaa niin kaikki on hyvin. Ja meillä on kaikki hyvin, ehdottomasti. Ei me olla taidettu olla kuin kerran viikossa kentällä ratsastamassa, jos sitäkään. Yleensä olen aina käynyt kruisailemassa hiekkateillä, vaikka Unen kanssa kruisailu nyt ei ihan niin valpasta olekaan kuin mitä sanasta voisi olettaa. Tyttäreni Meri on välillä käynyt tutustumassa hevosiin kun olen ollut hoitamassa Unta ja kaikki kohtaamiset ovat kyllä menneet todella hienosti. Uni on oikea äitihahmo ja juuri sopiva ensihevonen 5-vuotiaalle tytölle, kun funktiona on ihan vaan metsäsamoilut ja harjaustuokiot. Metsäsamoilulle minä tuossa pari viikkoa sitten otin Merin mukaan ja annoin hänen istua Unen muhkeassa selässä ilman satulaa. Minä vähän katsoin perään ja kävelin rämeikössä edellä. Uni tuli lempeästi kokoajan perässä ja välillä vähän kurkkaili selkään että onko pikkukuski tallessa. Kesä alkaa olla lopuillaan ja Unen aika siirtyä siitostammaksi. Niin paljon jäi muistoja. Ehkä varaan Unen itselleni joululomaksikin. Tai onhan tässä syyslomakin. Pakko päästä hevostelemaan, eikä kenellä tahansa vaan Unella. Ihana Talviuni, onneksi olet olemassa.

Fiktio on virtuaalitalli. Kaikki materiaali © Fiktio, ellei toisin mainita.