Fiktio
virtuaalinen suomenhevostalli

31. elokuuta 2014 - MUISTOSIVUT

Muistoraunion Uupos

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

11.09.2010 - Päiväkirjamerkintä

Uupos ilmoitettiin mukaan suomenhevosten laatuarvosteluun. Tavoitteenamme on saavuttaa ainakin II-palkinto, kuten yleensä hevosilleni tavoitteeksi laitan, mutta I-palkinto voisi tämän oriin kanssa olla jopa mahdollinen. Oriin upean isän ansiosta tavoitteet on kyllä korkealla. Kantakirjauksessa jäimme kolmannelle palkinnolle, mutta eiköhän sitä yritetä myöhemmin korottaa.

26.08.2010 - Päiväkirjamerkintä

Nyt kun valjakkoajojaos on väliaikaisten sivujen voimin noussut pystyyn olemme jatkaneet Uupoksen kisauraa. Tänään napsahtikin yksi sijoitus tilille ollessamme kolmansia Kilpailukeskus Huolettoman kilpailujen vaativassa koulukokeessa. Eiköhän se kisaura lähde tästä taas mukavasti rullaamaan.

01.06.2010 - Päiväkirjamerkintä

Aika kauan ovat saanet Fiktion hevoset pitää lomaa kilpailuista, kun VRL on ollut tauolla viime joulukuusta. Uupos on astunut muutamia tammoja ja sillä onkin nyt kolme tamma- ja kaksi orijälkeläistä. Kaksi näistä ovat Fiktion kasvatteja. Yksikään ei ole päässyt vielä näyttämään taitojansa kilpakentillä, mutta eiköhän se aika jossain vaiheessa koita.

11.06.2010 - Kouluvalmennus Valkenevassa, valmentajana Jenza

valmentajan kommentti: "Heti kun saavuin maneesin käskin ottaa jalustimet pois jalasta. Sinusta näki, että olit hieman jännittynyt, koska ori oli hieman temppuilut sinulle alkutunnista. Jouduit tekemään jo käynnissä paljon pieniä voltteja, että Uupos pysyisi rauhallisessa tahdissa. Kun tulitte kaikki keskiympärälle, sait orin kulkemaan jo hyvin allasi. Se oli tarpeeksi reipas ja pystyit hyvin keskittymään omaan tasapainoosi. Sinulla ei ollut yhtään ongelmaa tasapainon kanssa, mutta parissa temmon lisäyksessä välillä tasapainosi meni etukenoon, muttei paljoa. Harjoitus tuntui siis loppujen lopuksi kuitenkin olevan teille kummallekin hyödyksi. Muista aina rentoutua, niin orisi kanssa työskentely sujuu paljon mukavammin."

05.01.2010 - Estevalmennus Maimossa, valmentajana enma

valmentajan kommentti: "Aloititte alkukäynneissä ihan mukavalla tempolla ja Uupos keskittyi selvästi siihen mitä tekee. Orilla taisi olla hyvä päivä, tai ainakin se näytti olevan hyvällä ja yhteistyöhaluisella tuulella. Alkuverryttelyssä pyysin teitä tekemään paljon ympyröitä ja temponvaihteluja, sekä siirtymisiä. Päivän tehtävänä oli tulla kahden esteen sarjaa, laukkamäärää vaihdellen. Sen takia halusin teidän jo alkuverryttelyssä testata temponvaihteluja ja siirtymisiä. Uupos kulki oikein hienosti apujasi kuunnellen ja sait hyvin tempoa muunneltua. Olitte hyppyvuorossa ensimmäinen ratsukko. Tulitte sarjalle oikein hyvässä tahdissa, ja ensimmäinen hyppykin näytti harmoniselta. Saitte tultua välin oikeaoppisesti viidellä laukka-askeleella, juuri niin kuin oli tarkoituskin. Muiden tullessa teitte ravityöskentelyä ja odotitte vuoroanne. Toisella kerralla oli tarkoitus hieman koota laukkaa niin, että väliin tulisi kuusi laukka-askelta. Kokosit Uuposta vähän turhan pienillä avuilla, etkä onnistunut saamaan väliin kuutta laukkaa. Tulitte heti uudelleen, nyt kehotin sinua tekemään apusi selkeämmin, ja heti onnistui. Vaihdoimme suuntaa ja tulitte saman harjoituksen myös toisesta suunnasta. Olin tyytyväinen työskentelyynne, joten saitte siirtyä loppuverryttelyyn, jonka aikana Uupos esitteli rentoa ja lennokasta ravia. Kaiken kaikkiaan hienosti ratsastettu!"

25.11.2009 - Päiväkirjamerkintä

Tänään syntyi ensimmäinen Uupoksen jälkeläinen Keinumäen Hetalle. Komea orivarsa sai nimekseen Fiktion Unski ja herran olisi tarkoitus vieroituksen jäkeen muuttaa Moondanceen Miseryn luo. Uupos on astunut myös Vaapukassa asuvan Hetan puolisiskon, Keinumäen Milenan. Varsan odotetaan syntyvän joulukuussa.

21.11.2009 - Päiväkirjamerkintä

Uupos on saanut kerättyä sekä esteiltä, että koulusta maksimit. Vielä ei kuitenkaan kisaura pääty, sillä vielä valjakkoajossa olisi tarkoitus menestyä. Laji on jäänyt kiireen keskellä hieman taka-alalle. Mutta kunhan uusi vuosi reilun kuukauden päästä koittaa, on tarkoitus jatkaa sen parissa. Toisaalta olisi hauskaa kokeilla myös kenttäratsastusta, kun oriin isäkin on siinä jonkin verran kilpaillut. Jokin aika sitten ilmoitin Uupoksen kantakirjaustilaisuuteen. Nyt jännityksellä odotamme mitä tuleman pitää, harjoiteltu on ainakin ahkerasti. Kovat on paineet ainakin kun Uupokset isä on peräti I-palkinnolle kantakirjattu

22.10.2009 - Päiväkirjamerkintä

Nyt on valjakkoajonkin saralla kilpaileminen aloitettu ja tänään voitimme ensimmäistä kertaa. Fiktiossa järjestetyissä kilpailuissa olimme siis noviisin yhdistetyn voittajia. Luokassa oli 29 muuta osallistujaa. Vain pari päivää sitten napsahti ensimmäinen sijoitus. Kilpailupaikkana oli Tattikumpu, jossa osallistuimme noviisiin yhdistettyyn. Sijoituksemme 41 hevosen luokassa oli kuudes. Ei se ehkä vielä kovin kehuttava sijoitus ollut, mutta hyvä kuitenkin. Tästä on hyvä jatkaa.

29.09.2009 - Päiväkirjamerkintä

Uupos on nyt aloittanut kilpailemisen sekä koulu-, että esteratsastuksessa. Molempien saralla on jo menestystäkin tullut. Kouluratsastusksessa ori kilpailikin jo edellisellä omistajallaan jonkin verran, mutta tällä hetkellä menestystä on tullut enempi esteillä. Koska kilpailut menee jo aika rutiinilla, niin eiköhän kohta aloiteta valjakkoajossakin. Ainakin lajia on treenattu kovasti kotipuolessa. Kenttäratsastuskin on harkinnan alla, mutta sitä emme ainakaan vielä aloita. Todennäköisesti vasta siinä vaiheessa, kun muissa lajeissa ura on saatu jo päätökseen, jos silloinkaan. Katsotaan miten tulevaisuus tästä nyt vielä kehittyy.

Fiktio on virtuaalitalli. Kaikki materiaali © Fiktio, ellei toisin mainita.