...
...

ᚨᛞᚱᛖᛗ

”Hei siellä, oletko eksynyt?”

ᚨᛞᚱᛠᛗ

Harva saapuu Aunelmaan tarkoituksella. Tie perille on kapea ja mutkainen, ei siis lainkaan käytännöllinen. Yritäpä lähteä kisoihin samaan aikaan kun Runar huristelee kotiin joka-aamuiselta kauppareissultaan (miten se maito onkin aina loppu)... Jostain syystä reitti kuitenkin kiehtoo ihmisiä. He huomaavat erehdyksensä viimeistään tietä reunustavan hevosaitauksen kohdalla, mutta kääntöpaikkaa ei ole ennen kuin saapuu asuintalon pihaan. Siellä on yleensä vastassa ensimmäisenä Runar, joskus Pirkko tai Lotte. Runarilla on tapana käännyttää tuntemattomat takaisin sinne mistä tulivatkin, mutta jos olet onnekas ja saat vastaasi Pirkon, hän näyttää mielellään paikkoja ja keittää kahvit.

Aunelma on vaatimaton kotitila pienessä pohjoissatakuntalaisessa kylässä.

Hevosten elinympäristö

Pihapiirissä seisovan vanhan navetan toinen pääty on remontoitu makuuhalliksi neljälle hevoselle. Rakennuksessa on myös 2-3 karsinaa (yksi isompi on jaettavissa kahdelle pikkuponille tai varsalle), sekä tilat varusteiden ja rehujen säilytykseen. Lisäksi on erillinen pienempi pihatto, johon mahtuu kaksi hevosta.

"Navettapihaton" tarha on osittain rinteessä, joten hevoset saavat hyviä ylä- ja alamäkitreenejä liikkuessaan siellä. Asuinrakennuksen ikkunoista voi helposti kurkkia niiden puuhia. "Pikkupihaton" pohja on tasaisempi, mutta molemmissa tarhoissa on puita ja sen myötä juurakkoa tuomassa vaihtelevuutta.

Karsinoissa ei ole tällä hetkellä asukkaita, eikä niille ole tarhojakaan, sillä pikkupihatto on rakennettu vanhojen tarhojen paikalle.

Kauempana pihapiiristä on lisäksi kesäisin käytössä oleva isompi metsälaidun.

Harrastusalueet

Tilalla ei ole lainkaan ratsastuskenttää, sillä naapurin kenttä on vapaassa käytössä huoltotöitä vastaan. Sinne on metsän halki matkaa ratsain reilut 10 minuuttia, joten hyvät alku- ja loppuverryttelyt tulevat kaupan päälle. Lähimmälle maneesille on lähdettävä trailerin kanssa.

Monipuolisia maastoja riittää – niin omia kuin naapurin, minkä lisäksi Hämeenkankaan ratsastusreitit ovat lähes kivenheiton päässä. Osa hevosista tekee oman tilan lisäksi satunnaisesti hommia myös lähiseudun maa- ja metsätaloustöissä.

...
Upeat näkymät

Tuvan ikkunasta on suora näkymä laitumelle.

Hevosilla on mukavammat oltavat kuin meikäläisellä.

...
Vanha kivinavetta

Ajan patina näkyy navetassa niin sisä- kuin ulkotiloissa.

...
Kartta

Tila sijaitsee lähellä kylän keskustaa, mutta silti omassa rauhassa järven takana.

Äläs nyt Runar, kyllähän sinäkin täällä viihdyt.

...
Ukko

10-vuotias pohjoisruotsinhevosori
omistaja Runar

astu pikkupihattoon
...
Plikka

1-vuotias suomenhevostamma
omistaja Auri

astu navettapihattoon
...
Skimre

8-vuotias risteytysruuna
omistaja Hilda

astu navettapihattoon
...
Kide

2-vuotias norjanvuonohevostamma
omistaja Hilda

astu navettapihattoon
...
Viula

1-vuotias suomenhevostamma
omistaja Verneri

astu navettapihattoon
Gösta, Lotte ja Maija

hiirenpyydystäjät

Tämä kolmikko pitää tilan hiirikannan kurissa. Varmimmin voit törmätä Lotteen, jonka rapsutuskiintiö tuntuu olevan loputon. Gösta ja Maija pysyttelevät useimmiten piilossa vierailta ihmisiltä.

Pirkko

tilan omistaja

Pirkko on toimelias nainen. Hän mielellään keksii ja kokeilee kaikenlaista uutta, ja on mestari suostuttelemaan muita osallistumaan hänen päähänpistoihinsa.

Runar

tilan omistaja

Runar on syntyjään Ruotsista, mutta asunut Suomessa jo yli neljäkymmentä vuotta. Vaikka antaakin ymmärtää ettei juuri välitä Ukosta, käy aina salaa jutustelemassa sille ja antamassa pari porkkanaa.

Auri

Pirkon veljentyttö

Aunelma on ollut jo vuosien ajan kuin Aurin toinen koti. Ajattelee enemmän sydämellä kuin järjellä.

Hilda

Aurin paras ystävä

Yli kolmekymppinen, mutta näyttää monien mielestä ainakin puolet nuoremmalta. Pituus jämähti 160 senttiin jo teini-iässä, mutta se on naisen itsensä mielestä vain etu.

Verneri

Hildan ystävä (ja ex)

Verneri ei ennen Viulan omistamista tiennyt hevosista mitään, vaikka roikkuikin joskus talleilla Hildan mukana.