Stall Katina
talli ruotsin sydämessä
img

Katinas Thor nukkui pois

virtuaalihevonen

s. 08.11.2011 - k. 31.01.2015
Muistosivut

94-vuotias ruotsalainen puoliveriori
Syntynyt Ruotsissa 8. marraskuuta 2011
Mustankimo, säkäkorkeus 170 cm

Kasvattaja Stall Katina
Omistaja Stall Katina, VRL-00692

Kouluratsu, kilpailutulokset
Rekisterinumero VH11-043-0079

Thor ei ehkä ole se unelmien valkoinen ori, mutta potentiaali kouluratsuksi huomattiin jo nuorella iällä. Se on hyvin temperamenttinen ja orien ori.

Ratsutus ja koulutus ei kuitenkaan ollut mikään helppo homma, mutta kun kaikki häiriötekijät saatiin kitkettyä pois, onnistui Thoriltakin jopa Intermediate I -kouluohjelma. Sille tielle sitten jäimmekin kunnes oli aika lopettaa kisaura.

Tammat eivät varmasti jää Thorilta huomaamatta. Ja varmasti saa orit ja ruunatkin huomiota osakseen, mutta ei suinkaan sillä samalla hyvällä tavalla kuin tammat. Thor on nimittäin pomo ja sen varpaille eivät keskenkasvuiset miehet hypi. Ihmistä se kuitenkin kunnioittaa, joten muiden hevosten ojentaminen tapahtuu lähinnä tarhassa, jolloin kaksijalkaisilla ei ole vaaraa jäädä hevosten jalkoihin.

Sukutaulu

lippui. Thanatos
FWB, m, 184cm
lippuii. Mythology
FWB, m, 180cm
lippuiii. Aonghus
lippuiie. Myranda xx
lippuie. Belzebuth
FWB, trn, 170cm
lippuiei. Sir Atlantis
lippuiee. Belbereth
lippue. Tranen van Geluk
TRA, mkm, 167cm
lippuei. Jochem
TRA, rtkm, 170cm
lippueii. Matthäus
lippueie. Getreu
lippuee. Geertje van Traan
TRA, mrn, 165cm
lippueei. Izaäk
lippueee. Wölkchen

Tranen van Geluk itse on kotoisin Alankomaista, mutta isän suku on tulee pääasissa Saksasta. Kimo Jochem on hyvin näyttävä ori ja saanut näin ollen paljon huomiota ja kehuja osakseen. Kouluradoilla ihmisten sydämet valloittanut herra omaa myös miellyttävän luonteen. Geenejään Jochem on jo jakanut eteenpäin useille kymmenille jälkeläisilleen ja niiden joukosta löytyy monia upeita tulevaisuuden lupauksia. Ori itse korkean ikänsä vuoksi viettää tällä hetkellä rauhaisia eläkepäiviään saksalaisessa siittolassa.

Kedon kaunein kukkanen Geertje van Traan ei ole koskaan ollut, mutta sitäkin taitavampi ratsu. Luonteessakaan ei juuri valittamista ole. Kasvattajalleen, jonka omistuksessa tamma on myös koko ikänsä ollut, on Geertje ollut yksi tärkeimmistä siitostammoista. Valitsemalla oikeita oreja on Geertjellekin suotu tähän mennessä neljä toinen toistaan upeampaa varsaa. Todennäköisesti viimeistä varsaansa tamma kantaa paraikaa, sillä ikävuodet alkavat jo lähennellä kahtakymmentä.

Jälkeläiset

1. SWB-t. Katinas Lesli s. 08.06.2013 emä Katinas Lovisa
2. SWB-t. Katinas Gala s. 04.03.2014 emä Gaia Win
3. SWB-t. Katinas Delilah s. 21.04.2014 emä Dacian du Roim
4. SWB-o. Katinas Theodor s. 30.05.2014 emä Suprant La Alana
5. FWB-o. Terence Snilli s. 04.06.2014 emä Hiekan Gabiela
6. SWB-o. Eddan Tyr s. 25.06.2014 emä Amarn Pherdia
7. SWB-o. Baelfire LM s. 03.09.2014 emä Lumen Party in Paris

img
© Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Yhteydenotto
Inga Lillbacka / Milja / VRL-00692
virtuaali@poista.lasileija.net
Vieraskirja / Kerro mielipiteesi

Stall Katina suosittelee
Rosenhof
Oldfinion Dressage
Stall Liljedahl

Stall Katina on virtuaalitalli. (?)
Taustakuvat © The Inspiration Gallery. Otsikon kuvan ottaja ei halua nimeään mainittavan. Muu materiaali © Stall Katina, ellei toisin mainita.