Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.
Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen!
Kuvat © JL & ei halua mainintaa | Klikkaamalla näet kuvat suurempina.
Meidän tallin neitinäpsä on Haperon kasvatti Alfiina. Totaalisen utelias ja positiivinen neiti, joka työntää turpansa sitten ja joka paikkaan. Ei ole päivääkään, jolloin Alfiina ei saisi tarhassa vähintään muutamaa sähköiskua aidasta. Ja yhtä tuohtuneena se on jokaikinen kerta, mutta ei silti opi, ettei päätä kannata työntää kiinni aitaan. Alfiinaa on ehkä vaikea joidenkin tuumata kiltiksi, mutta pohjimmiltaan se sitä kuitenkin on. Tammasta saa hieman epämielyttävän kuvan juurikin sen uteliaisuuden vuoksi, tamma tulee röyhkeästi tutkimaan ihmisen taskuja ja käsiä ja on saanut muutamaan kerran vahingossa puraistua innostuttuaan tutkimaan liikaa, joten pientä varovaisuutta pitää olla. Taluttaessa Alfiina myöskään ei aina muista varoa taaluttajaansa ja jos näkee jossain jotain mielenkiintoista, vetää se ihmistä sen luokse kuin märkää rättiä. Alfiinan loputtomasta uteliaisuudesta johtuen tamma ei pelkää mitää, kaikki hoitotoimet sujuvat uskomattoman sujuvasti, eläinlääkäri ja kengittäjä kuuluvat tamman parhaimpiin ihmiskavereihin, koska heillä on vaikka ja mitä uutta ja jännää aina mukana! Oikeastaan Alfiina on kaikkein helpoin hoitaa jos on käytävällä molemmin puolin kiinni.
Jos Alfiina olisi ihminen, se viheltelisi aina kulkiessaan. Huoleton luonne, ihan sama meininki ja elämä on nastaa fiilis huokuu siitä pitkälle! Hiphoppariksi pukeutuva vanhemmilleen urputtava ikiteini? Ehkä se olisi eniten Alfiinan ratsastettavuutta kuvaava. Alfiinasta olisi mukavampi vain hupsutella menemään ja sitä tosissaan joutuu maanittelemaan peräänantoon, käskemisellä ei tältä tammalta saa mitään irti, mutta eipä saa tietääkseni kovin monelta kapinalliselta nuorelta muutenkaan. Kokonaisuudessaan Alfiinalla ratsastus on aikamoista maanittelua = "voisitko, ai et, no entäs nyt". Harvoin siis on kertoja, jolloin kaikki menisi täydellisesti putkeen ja tamma tuntuisi aivan älyttömän hyvältä! Alfiina on siitä kuitenkin kiva, ettei se säiky oikeasti ja yhtään mitään, uusia asioita pitää päästä katsomaan, mutta paniikkia se ei saa ikinä. Ja vaikka tamma kuinka suuttuisi, se ei ikinä hypi pystyyn ja aniharvoin se myöskään pukittaa. Totta jos puhutaan, tamman pukit ovat lähinnä pieniä loikkia eteenpäin ja niille vain nauraa. Alfiina on siis sataprosenttisen maastovarma ja sen kanssa on hyvä lähteä näyttämään kokemattomille maastoja.
Alfiina omaa todella mukavan ongelman, nimittäin lastausongelman! Tamman koppiin saamiseksi tarvitaan jippo jos toinenkin ja siltikin maahan liimatut kaviot eivät läheskään aina mene alta puolessa tunnissa traileriin. Alfiina myös on aika äänekäs kuljetettava, se potkii ja mekkaloi joten kaupunkien läpi, jos joutuu matkan aikana menemään suorastaan saa hävetä, kun ei tosiaan ole epäselvää onko kopissa matkalainen vai ei. Alfiina on kisapaikoilla oma tunkeileva itsensä, ainoa hyvä puoli on, että siinä ihmisvilinässä Alfiina ei tiedä kenen taskuja hyökkäisi tutkimaan. Alfiinan kisasuorituksesta ei koskaan voi tietää millainen päivä on kyseessä, joskus menee hyvin, joskus aivan törkyhuonosti. Sellaista täydellistä suoritusta ei olla vielä saatu, jolla korjaisi kovatasoisissa luokissa potin kotiin, mutta ehkä vielä jonain päivänä ikiteini senkin väläyttää!
| i. Metsätähden Kaikaus sh, trt, 158 cm |
ii. Aurinkorannan Aamurusko, KTK III sh, prt, 160 cm |
iii. Muiston Julmuri |
| iie. Kesähelle | ||
| ie. Viihteen Sireeni sh, prt, 159 cm |
iei. tuntematon | |
| iee. tuntematon | ||
| e. ERK Armoton Lumotar sh, rt, 155 cm |
ei. ERK Lumouksen Viimeinen KTK II, sh, rt, 158 cm |
eii. Toivon Toveri |
| eie. VIR MVA Ch Taikatuulen Lumous, KTK III | ||
| ee. VIR MVA Ch ATR Aniliini KTK II, YLA2, sph, trt, 142 cm |
eei. VIR MVA Ch Valhalla | |
| eee. Purppuran Anis |
|
eiii. Paha Poika eiie. Tralla eiei. VIR MVA Ch Hallusinaatio, KTK III eiee. Ch Metsätähden Taika, KTK III eieei. Sepitys eieee. Hannan H Hilluja |
eeei. Pikkumetsän Aaron eeeii. Omenan Albert eeeie. Kulkurin Tiina-Aro eeee. VIR MVA Ch Annina, KTK III |
|
55 KRJ-sijoitusta 30.03.2012 - KRJ - Heijastus - Helppo A - 6/40 29.03.2012 - KRJ - Heijastus - Helppo A - 6/40 25.03.2012 - KRJ - Juksula - Helppo A - 5/60 25.03.2012 - KRJ - Fjell Fjords - Helppo A - 1/40 22.03.2012 - KRJ - Moondance - Helppo A - 3/50 18.03.2012 - KRJ - Härdelli - Helppo A - 3/40 14.03.2012 - KRJ - Fjell Fjords - Helppo A - 2/40 14.03.2012 - KRJ - Viehättävä - Helppo A - 2/50 13.03.2012 - KRJ - Fjell Fjords - Helppo A - 5/40 12.03.2012 - KRJ - Viehättävä - Helppo A - 5/50 09.03.2012 - KRJ - Kissankäpälänkylä - Helppo A - 2/70 07.03.2012 - KRJ - Bairdon - Helppo A - 6/60 07.03.2012 - KRJ - Minion - Helppo A - 2/30 05.03.2012 - KRJ - Minion - Helppo A - 5/30 04.03.2012 - KRJ - Minion - Helppo A - 1/30 03.03.2012 - KRJ - Minion - Helppo A - 4/30 03.03.2012 - KRJ - Järviluoto - Helppo A - 5/40 03.03.2012 - KRJ - Heijastus - Helppo B - 4/40 02.03.2012 - KRJ - Järviluoto - Helppo A - 2/40 29.02.2012 - KRJ - Huvitus - Helppo B - 4/40 28.02.2012 - KRJ - Heijastus - Helppo B - 3/40 27.02.2012 - KRJ - Huvitus - Helppo B - 2/40 27.02.2012 - KRJ - Rajaton - Helppo B - 1/60 27.02.2012 - KRJ - Järviluoto - Helppo B - 4/40 26.02.2012 - KRJ - Huvitus - Helppo B - 1/40 25.02.2012 - KRJ - Huvitus - Helppo B - 1/40 23.02.2012 - KRJ - Diega Ponies - Helppo B - 2/40 23.02.2012 - KRJ - Järviluoto - Helppo B - 1/40 22.02.2012 - KRJ - Kaartin hevoset - Helppo B - 3/100 21.02.2012 - KRJ - Järviluoto - Helppo B - 3/30 20.02.2012 - KRJ - Diega Ponies - Helppo B - 2/40 19.02.2012 - KRJ - Diega Ponies - Helppo B - 3/40 |
19.02.2012 - KRJ - Huvitus - Helppo B - 1/40 17.02.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 1/100 17.02.2012 - KRJ - Escanor Thoroughbreds - Helppo B - 5/40 16.02.2012 - KRJ - KK Marlene - Helppo B - 6/77 16.02.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo B - 1/40 14.02.2012 - KRJ - Fleurette - Helppo B - 5/50 14.02.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 10/100 12.02.2012 - KRJ - Escanor Thoroughbreds - Helppo B - 6/40 08.02.2012 - KRJ - Moondance - Helppo C - 7/50 07.02.2012 - KRJ - Rajaton - Helppo C - 5/60 06.02.2012 - KRJ - Rajaton - Helppo C - 7/60 06.02.2012 - KRJ - Huvitus - Helppo C - 1/40 05.02.2012 - KRJ - Huvitus - Helppo C - 2/40 05.02.2012 - KRJ - Escanor Thoroughbreds - Helppo C - 2/40 04.02.2012 - KRJ - Minion - Helppo C - 1/30 03.02.2012 - KRJ - Escanor Thoroughbreds - Helppo C - 4/40 03.02.2012 - KRJ - Seljasaaren Kartano - Helppo C - 7/50 03.02.2012 - KRJ - Huvitus - Helppo C - 5/40 02.02.2012 - KRJ - Minion - Helppo C - 5/30 01.02.2012 - KRJ - Escanor Thoroughbreds - Helppo C - 5/40 31.01.2012 - KRJ - Minion - Helppo C - 5/30 31.01.2012 - KRJ - Huvitus - Helppo C - 4/40 21.01.2012 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 6/50 19.02.2012 - VSHK - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 51/57 18.02.2012 - VSHK - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 36/57 17.02.2012 - VSHK - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 50/57 16.02.2012 - VSHK - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 55/57 15.02.2012 - VSHK - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 5/57 14.02.2012 - VSHK - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 47/57 13.02.2012 - VSHK - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 19/57 31.01.2012 - VSHK CUP - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 69/76 |
Fiktio on virtuaalitalli. Fiktio is a sim-game stable. This site is only in Finnish.
Taustakuva © The Inspiration Gallery | Kaiken muun materiaalin © Milja, ellei toisin mainita!