Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.
Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen!
Kuvat © Vibaja | Klikkaamalla näet kuvat suurempina.
| KTK III | 64 p. | kantakirjattu 20.01.2012 |
|---|---|---|
| 17 p. + 16 p. + 15 p. + 16 p. - Hyvä tyyppi, mutta hieman pienhevosmainen, aavistuksen matalajalkainen. Vankka avorunko, pysty lapa. - Hyvänpuoleset tyypit, pitkä runko, hieman painunut selkä, supistuneet etusääret, käyrät kintereet. - Pää voisi olla suomenhevosmaisempi, kapea kaula, jyrkkä lapa, avo runko. |
||
Veikeän näköinen kulomusta tamma hurmasi minut jo kirmaillessaan punaruunikon emänsä vierellä Huvitus-nimisen tallin laitumella. Tamma oli tietenkin Enni, joka muutti Fiktioon vieroituksen jälkeen. Enni on aina ollut reipas ja iloinen tamma, eikä siltä ns. jää koskaan sormi suuhun. Se kestää siis erinomaisesti painetta, tutustuu mielellään uusiin, todella oudoilta tuntuviinkin asioihin ja ennen kaikkea osaa itse ratkaista ongelmatilanteita. Valitettavasti tämä kyky on toisinaan vähän haitaksikin, kun neiti muun muassa karkailee tuon tuosta niin karsinastaan kuin tarhastakin. Joskus otetaan kaverit mukaan, toisella kertaa lähdetään yksikseen seikkailemaan.
Hoitotilanteet on Ennin mielestä sopiva hetki hiukan kiusata hoitajaa esimerkiksi varastelemalla harjoja tai vaihtoehtoisesti kerjätä huomiota tunkemalla päätä syliin ja tuijotella suurilla suloisilla silmillä. Ei voi väittää etteikö tamma pitäisi rapsutuksista ja muista huomionosoituksista, sehän rakastaa niitä! Rakkaudesta puheenollen, Enni rakastaa myös tallikissaamme Raisua. Molemmat ovat kovin leikkisiä kavereita, joten ne ovat kuin luodut toisilleen. Raisu viettää paljon aikaansa Ennin karsinassa ja tarhassa silloin, kun muita hevosia ei ole lähettyvillä.
Varusteiden laittoa neiti ilmeisesti luulee jonkin sortin leikiksi, sillä suitsittaessa se avaa suunsa, mutta sulkee sen heti, kun kuolaimet ovat lähellä sujahtaa sisään. Pinteleitä ja suojia, etenkin kuljetussuojia, se jaksaa joka kerta ihmetellä hetken, mutta sen jälkeen se kiinnostuu enemmän hoitajansa hiuksista, joita on kiva hieman maistella. Satulan maistelu on myös Ennin mieleen ja monesti saakin istuinosasta pyyhkäistä neidin kuolat, vaikka kuinka nopeasti yrittäisikin sujahtaa satulan kanssa tamman pään ohi.
Enni ei tiedä mitään hauskempaa kuin hankilaukat. Sen innon tuntee heti, kun tamma arvaa mitä ollaan pian tekemässä. Kaikenlainen hauskanpito on muutenkin sen mieleen, mutta tamma osaa tarvittaessa myös keskittyä esimerkiksi kouluratsastuksen moninaisiin kiemuroihin. Joskus sitä tuleekin ihmeteltyä miten niin vilkas tamma kykenee suorittamaan kouluratsastusohjelman ongelmitta. Esteradankin Enni on päässyt monesti kunnialla läpi, vaikka välillä vauhtia on ollut liikaa tai lähestymisissä on ollut parantamisen varaa.
Matkustajana Enni vaatii paljon virikkeitä tai sitten se keksii niitä itse. Ja nehän eivät tunnetusti ole aina kovin järkeviä. Uudessa ympäristössä, esimerkiksi kisapaikalla, tamma tutkisi mielellään jokaisen kolkan. Yleensä Enni ei edes tajua kisapaikalla vallitsevaa jännittävää tunnelmaa, se on kuin kotonaan.
| i. VIR MVA Ch Valveuni KTK II, sh, m, 157 cm |
ii. Ikuisuuskehrääjä KTK II, sh, m, 157 cm |
iii. Pohjanoteeraus |
| iie. Ilosanoma | ||
| ie. Marine KTK II, sh, tprt, 161 cm |
iei. Houkuttamaton | |
| iee. Marinetta | ||
| e. Koistilan Helinä sh, prn, 155 cm |
ei. Riivana TM sh, tprt, 154 cm |
eii. Rätvänä |
| eie. Matin Raivotar | ||
| ee. Ch Kirsen Hento KTK II, sh, rn, 156 cm |
eei. Kivikko | |
| eee. Kirsen Heikko |
|
68 KRJ-sijoitusta 17.12.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo A - 1/50 13.12.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo A - 1/50 07.12.2011 - KRJ - SLC Ponies - Helppo A - 2/40 03.12.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo A - 3/50 24.11.2011 - KRJ - Hex Sporthorses - Helppo A - 1/50 23.11.2011 - KRJ - Crash Ponies - Helppo B - 3/50 23.11.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 6/60 22.11.2011 - KRJ - Viehättävä - Helppo A - 7/50 22.11.2011 - KRJ - Viehättävä - Helppo A - 4/50 22.11.2011 - KRJ - Hipsutus - Helppo B - 4/50 20.11.2011 - KRJ - Hipsutus - Helppo B - 2/50 20.11.2011 - KRJ - Hipsutus - Helppo B - 5/50 19.11.2011 - KRJ - Hipsutus - Helppo B - 4/50 12.11.2011 - KRJ - Taikakuun Kartano - Helppo B - 6/50 01.11.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo A - 6/50 29.10.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 4/50 14.10.2011 - KRJ - Stecker - Helppo C - 3/50 13.10.2011 - KRJ - Hiprakka - Helppo B - 7/60 08.10.2011 - KRJ - Riiviöt - Helppo B - 9/100 05.10.2011 - KRJ - Hiprakka - Helppo C - 4/60 04.10.2011 - KRJ - Hengenvaara - Helppo C - 2/30 04.10.2011 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 3/50 03.10.2011 - KRJ - Hengenvaara - Helppo C - 3/30 03.10.2011 - KRJ - Nepolan ponitalli - Helppo B - 2/50 29.09.2011 - KRJ - Satulinna - Helppo C - 6/50 29.09.2011 - KRJ - Solo - Helppo A - 3/100 28.09.2011 - KRJ - Solo - Helppo A - 4/100 28.09.2011 - KRJ - Kisakeskus CK - Helppo C - 4/30 28.09.2011 - KRJ - Satulinna - Helppo C - 6/50 27.09.2011 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo C - 6/50 26.09.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 5/50 26.09.2011 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 2/50 24.09.2011 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 7/50 23.09.2011 - KRJ - SLC Ponies - Helppo B - 4/32 |
23.09.2011 - KRJ - Mabel 'n the tommyknockers - Helppo B - 6/50 21.09.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 7/50 20.09.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 5/50 20.09.2011 - KRJ - Satulinna - Helppo C - 4/50 20.09.2011 - KRJ - LAC - Helppo B - 5/40 19.09.2011 - KRJ - Satulinna - Helppo B - 5/50 19.09.2011 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 7/50 18.09.2011 - KRJ - LAC - Helppo B - 4/40 12.09.2011 - KRJ - Mabel 'n the tommyknockers - Helppo B - 1/40 12.09.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 2/50 05.09.2011 - KRJ - Mörkövaara - Helppo B - 1/40 03.09.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 5/50 01.09.2011 - KRJ - Västerby - Helppo B - 5/50 31.08.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 3/50 29.08.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 3/50 28.08.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 3/50 22.08.2011 - KRJ - Stal Lycan - Helppo B - 9/100 21.08.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 5/50 21.08.2011 - KRJ - Rohmula - Helppo B - 5/60 21.08.2011 - KRJ - Rågkross - Helppo C - 1/60 20.08.2011 - KRJ - Stal Lycan - Helppo C - 4/97 20.08.2011 - KRJ - Annin kisatalli - Helppo C - 3/30 17.08.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 1/50 12.08.2011 - KRJ - Dimmanby Gård - Helppo C - 2/32 12.08.2011 - KRJ - Dimmanby Gård - Helppo C - 4/34 08.08.2011 - KRJ - Satulinna - Helppo C - 4/30 06.08.2011 - KRJ - Cecam Shetlands - Helppo C - 6/40 02.08.2011 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 2/50 31.07.2011 - KRJ - Cecam Shetlands - Helppo C - 3/40 30.07.2011 - KRJ - Cecam Shetlands - Helppo C - 1/40 29.07.2011 - KRJ - Hengenvaara - Helppo C - 1/50 27.07.2011 - KRJ - Cecam Shetlands - Helppo C - 2/40 25.07.2011 - KRJ - Alegre - Helppo C - 5/40 24.07.2011 - KRJ - Alegre - Helppo C - 4/40 |
Fiktio on virtuaalitalli. Fiktio is a sim-game stable. This site is only in Finnish.
Taustakuva © The Inspiration Gallery | Kaiken muun materiaalin © Milja, ellei toisin mainita!