Fiktio
virtuaalinen suomenhevostalli

17. helmikuuta 2013 - MUISTOSIVUT

Fiktion Selja

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

08.04.2012 - Kyllä vanhuskin vielä jaksaa

Seljan kanssa lähdettiin vetristämään vanhoja niveliä maastoon. Vanha mammatamma siis lähinnä käyskentelee tarhassa nuorisoa paimentaen ja on päässyt työnteosta jo hyvän aikaa sitten eläkkeelle. Selja oli virkulla tuulella, pörisi ja jopa hieman steppaili, mutta kuitenkin kiltisti kuunteli ohjeita. Kiersimme pitkin metsäteitä reilun tunnin lenkin, ajatuksissa oli ollut lähinnä käppäillä, mutta koska tamma oli niin innokas otimme muutamia pitkiä ravipätkiä ja parit laukkaspurtit. Niistä Selja meinasi innostua vähän turhankin kovin ja selässä sai tasapainoilla mojovien pukkien ansiosta. Selja pääsi ratsastuksen vielä uudelleen armottomaan harjaukseen, sillä on meinaan edelleen aikamoinen talvikarva. Karvaa lähtikin aikamoinen kasa.

04.02.2011 - Eläinlääkärintarkastus

Seljalla oli tänään eläinlääkärintarkastus koska se on epämääräisesti ontunut muutamina aamuina hetkellisesti vasenta etustaan. Tamma oli hieman vastahakoinen alkuun, mutta alkoi rauhottui pian. Selja oli tarkoituksella jätetty aamulla sisälle jotta mahdollinen ontuminen nähtäisiin selkeästi. Eläinlääkäri tutki tamman lihaksiston ja huomasi tamman arkovan melko voimakkaasti selkänsä ja lapojensa lihaksia. Hieroja siis on kutsuttava paikalle. Juoksuttaessa liike oli puhdas ja taivutuskokeissakaan ei reagoinut tavallista vahvemmin. Tamma myös raspattiin ja rokotettiin lopuksi, suu oli hyvässä kunnossa eikä piikkejä ollut.

04.11.2010 - Kouluvalmennus, valmentajana Jenna H.

Kouluvalmennus, valmentajana Jenna H.
valmentajan kommentti: Pidin tänään teille kouluvalmennuksen, jonka aiheena oli laukanvaihto. Teimme alkutunnista hiukan siirtymisiä, temmonmuutoksia, sekä hiukan pohkeenväistöjä, että saimme Seljan hyvin kuuliaiseksi. Laukassa teit ravi-laukka -siirtymisiä suorilla linjoilla ja ympyröillä, joka sujui hyvin, vaikka muutaman kerran tahti katosikin. Lopputunnista teit muutaman diagonaalilla juuri ennen kulmaa ja saimmekin oikein sievät vaihdot irti!

31.10.2010 - Kouluvalmennus, valmentajana Jenna H.

valmentajan kommentti: Pidin sinulle ja Seljalle tänään kouluvalmennuksen maneesissa. Tehtävännänne oli tänään sulku- ja avotaivutukset, jotka sujuivat teiltä erittäin kiitettävästi. Välillä sait tosin vähän pidätellä innostunutta Seljaa, jonka tahti muuttui välillä vähän liiankin vauhdikkaaksi, mutta sait lopulta tamman rauhallisemmaksi ja kuuliaiseksi. Yleisesti teillä sujui hyvin, yhteistyönne kyllä loisti tänään.

05.10.2010 - Kouluvalmennus Kisakeskus Lifessa, valmentajana Jenni

valmentajan kommentti: Selja oli hieno näky upeiden askeleidensa kanssa ja huomasin myös, että tamman kaikissa askellajeissa näytti olevan helppo istua. Aloitimme tietenkin alkuverryttelyllä, jonka saitte tehdä omaan tahtiinne. Tämän aikana myös seurasin hieman hevosianne ja miten ne kuuntelevat teitä. Aloitimme Seljan mielestä todella helpolla tehtävällä, nimittäin kootuilla askellajeilla. Nämä sujuivat tammalta hyvin, eikä seuraavassa tehtävässäkään, avotaivutuksessa ravissa, ollut ongelmia. Ainoa harmia aiheuttava oli yksi laukanvaihto askeleessa, joka kuitenkin alkoi luonnistua parin turhauttavan yrityksen jälkeen tältä sulava liikkeiseltä tammalta.

27.07.2010 - Harjoituksia maastakäsin

Tänään Seljan kanssa tehtiin maastakäsin harjoituksia pitkästä aikaa. Ensiksi tamma hoidettiin kuntoon ja laitettiin tämän jälkeen naruriimu päähän. Koska meillä ei pyöröaitausta tallilta löydy, menimme sopivasti tyhjillään olevalle kentälle. Ensin teimme seuraamisharjoituksia. Halusin tamman kulkevan noin metrin päässä minusta ja pysähtyessäni tuli Seljankin pysähtyä. Alkuun Selja tuli kokoajan pysähdyksessä "reviirilleni" ja tällöin pyysin sitä peruuttamaan narua heiluttamalla. Selja ymmärsi homman jujun nopeasti ja toistoja ei tarvittu montaa. Seuraavaksi päästin Seljan irti ja se sai kirmailla hetken vapaana ja tämän jälkeen pyysin sitä seuraamaan minua. Tein mutkia, välillä juoksin ja välillä pysähdyin ja tamma seurasi todella hienosti takanani, joten siihen oli hyvä lopettaa.

11.06.2010 - Treeniä

Selja pääsi tänään koulutreeniin noin puolentunnin maastoalkukäyntien jälkeen. Tamma oli energisellä mutta yhteistyönhaluisella päällä, joten tehtävät sujuivat mukavasti! Alkuun teimme väistäjä ravissa, vaihdellen ihan avo-, sulku- ja pohkeenväistöjen välillä. Selja oli innokas ja satunnaisesti tarjosi laukkaa, mutta kuunteli pelkkiä pidättäviä istunta-apuja todella nätisti. Näiden jälkeen teimme vastataivutuksia ympyröillä, josta siirryimme tekemään vastataivutuksia kahdeksikolle. Lopuksi treenasimme hieman vähemmälle jäänyttä vastalaukkaa, alkun haparoinnin jälkeen rytmi löytyi ja Selja toimi kuin kello!

Fiktio on virtuaalitalli. Kaikki materiaali © Fiktio, ellei toisin mainita.