Fiktio
virtuaalinen suomenhevostalli

UUSI OMISTAJA, UUDET SIVUT

Fiktion Vekla

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

10.07.2015 - Kouluvalmennus, valmentajana Uppe

Keskikesän kaunis arkipäivä hymyili ratsukolle, joka suoritti jo alkuverryttelyjä kentällä minun vasta saapuessani matti myöhäisenä paikanpäälle. Tervehtimisen ja pikaisten kuulumisten jälkeen aloin selostaa valmennuksen päämotiiveja. Treeni tulisi pyörimään siirtymien, sulavuuden ja tarkkuuden kanssa ja sisältäisi varsin pikkutarkkaa viilaamista kulmien ratsastamisen suhteen. -Aloitetaan sillä tavalla, että lähdet tekemään neliötä pitkiä sivuja hyväksi käyttäen siten, että käännyt aina yhtä kirjainta ennen pitkän sivun loppua kohti toista pitkää sivua. Ratsastat tarkan kulman ja suoristat, neuvoin. Valmennuksen edetessä varioin tehtävää monella tapaa: jokaiselle sivulle tehtiin yhdessä tehtävässä voltti, toisessa tehtävässä kaksi peräkkäistä sivua ratsastettiin käynnissä ja seuraavat kaksi ravissa. Siirtymien sujuessa lisättiin siirtymiin jokaiselle sivulle voltit edellisen tehtävän tapaan. Tätä aikamme fiilattuamme otettiin neliöllä vielä laukkaa molempiin suuntiin. Ratsukko kehittyi selkeästi tehtävän parissa. Alkuun hevosella oli voimaa ja tahtoa, jota ei nyt olisi kaivattu yhtään lisää. Ratsastajalla olikin tekemistä saada hevonen syvälle kulmiin, suoristumaan ja etenkin pysymään sellaisena pakettina, että sekä siirtymät että voltit onnistuivat sulavasti. Välillä suht hyvän suorituksen jälkeen kerättiin ajatuksia välikäynneillä ja palattiin taas tehtävän pariin. -Otapa ne jalustimet kaulalle ihan suosiolla, että saat jalan pitkäksi ja rennoksi, ohjeistin ratsastajaa siinä kohtaa, kun jalka lähti kippuralle ylöspäin jännittyneenä. Tämän ratsukon ongelmana oli suurimmissa määrin siirtymien sulavuuden löytäminen ja paketin kasassa pysyminen, mutta potentiaalia kyllä löytyy. En yhtään epäile etteikö tämä ratsukko vielä kehittyisi ja menestyisi!

Fiktio on virtuaalitalli. Kaikki materiaali © Fiktio, ellei toisin mainita.