Kouluvalmennus (Helppo A), valmentajana Emmu

18.12.2014 | ei kommentteja

Tervehdin Pulmua iloisesti, kun hän saapui Untuvapilven kentälle Chinookin kanssa. Edellisestä päivästä poiketen tänään oli luvassa kouluratsastuksen saloihin tutustumista. Chinook marssi edellispäivän tapaan reippaasti alkukäynneissä ja askel lähti helposti kiihtymään. Ori katseli valppaana ympäristöään ja alkuverryttelyiden aikana se vaikutti keskittyvän hieman huonosti Pulmun apuihin. Ori kiisi menemään kuin idän pikajuna ja havaitsi milloin missäkin jotakin kyttäiltävää. Pulmu sai todella tehdä töitä, jotta löysi Chinookin kanssa yhteisen sävelen etenemisvauhdista ja sai sen keskittymään ratsastajaansa ympäristön sijaan. Kun poniori oli saatu kuulolle, muuttui se silmissä. Se rauhoittui ja antoi selkeästi kaiken itsestään ratsastajansa käyttöön kulkien pyöreänä ja työntäen hyvin takaa eteen. Tästä olikin hyvä lähteä varsinaiseen työskentelyyn.

Chinookin ja Pulmun kanssa aloitimme siirtymisillä, joissa pyysin Pulmua käyttämään vain istuntaansa. Ponin tulisi lähteä liikkeelle lonkat avaamalla ja pysähtyä uloshengittämällä. Liikkeellelähdössä ei ollut ongelmia, mutta aluksi Chinook pysähtyi hieman hitaasti. Harjoituksen edetessä se kuitenkin nopeutui ja alkoi pysähtymään todella näppärästi. Pysähdykset olivat nopeita ja täsmällisiä, mutta myös sujuvia, eivätkä töksähtäviä. Käyntityöskentelyn lisäksi teimme siirtymisiä kaikkien askellajien välillä ja Chinookilla ei ollut alun tehokkaan vaatimisen jälkeen ongelmia noudattaa ratsastajaansa. Koska näitä ei tarvinnut sen enempää työstää, päädyimme vielä hieman perehtymään väistöjen pariin käynnissä. Pyysin Pulmua tulemaan ympyrälle ympärilleni ja väistättämään ponin takapäätä vuoroin ulos ja vuoroin sisälle. Aluksi Chinook hieman hangoitteli vastaan kera nyrpeän ilmeen ja väistön sijaan lähti kiitämään apuja karkuun, mutta muutamien keskusteluhetkien jälkeen ori saatiin väistämään sujuvasti. Tähän oli hyvä lopettaa.

Loppuverryttelyissä huomasi, että Chinook oli työskennellyt kunnolla kaksi päivää, vaikka harjoitukset olivat olleet helppoja. Ori vaikutti hieman väsyneeltä ja tämän johdosta kipitti hieman turhaan reippaasti sen sijaan, että olisi enää työskennellyt tehokkaasti. Se kuitenkin kulki nätisti pyöreänä, eikä juossut selkä notkolla, joten Pulmu antoi sen ravata haluamassaan tahdissa ja venyttää kaulaansa eteen alas. Kun ratsukko siirtyi käyntiin, kerroin vielä kommenttini: ”Chinookhan vaikuttaa oikein pätevältä ponilta! Juuri sen kaltainen on mielestäni ihanteellinen new forestinponi: monipuolinen, jolta sujuu laji kuin laji. Poniori jaksoi työskennellä melko hyvin kaksipäiväisen valmennusrupeaman ja väsymys näkyi vasta loppuverryttelyissä. Kiitos siitä, että tulitte valmentautumaan meille. Oli mukavaa nähdä niin hyvin yhteen sopiva parivaljakko.”

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli Aihe(et): Chinookin valmennukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *