Kouluvalmennus, valmentajana Miia Maria

5.6.2014 | ei kommentteja

Seurasin Pulmun ja Enzon alkuverryttelyä suurien aurinkolasieni takaa samalla, kun raahasin kentän pitkälle sivulle kavaletteja. ”Tästä tulee kyllä hikinen päivä”, virnuilin Pulmulle, joka uskaltautui vain kevyesti hymyilemään takaisin. Enzo näytti todella paljon paremmalta kuin edellisellä valmennuskerralla, mikä lupasi hyvää. Saatuani viisi kavalettia paikoilleen, pyysin Pulmua ratsastamaan niiden yli jokaisella kierroksella. Ensimmäisellä kerralla Enzo oli hieman hämillään, nykäisi päänsä alas ja kompuroi. ”Ei haittaa! Muista pitää pohkeet kiinni ja napauttele vaikka raipalla askeleen tahtiin”, neuvoin Pulmua. Ratsukko ei ollut käyttänyt kavaletteja apunaan hirveän montaa kertaa, joten alkukankeus oli ymmärrettävää. Valmennuksen pääaiheena oli kuitenkin passage ja piaffe sekä niiden välinen siirtyminen, joten uskoin kavalettien auttavan kokoamisessa. Muutaman kerran jälkeen Enzo suoriutui kavalettiharjoituksesta kuin vanha tekijä, ja nosteli jalkojaan tehokkaasti. Jätimme kavalettiharjoituksen pois ja pyysin ratsukkoa nostamaan laukan. Laukkaa emme tänään työstäisi sen enempää, joten annoin Pulmulle hetken aikaa ratsastaa laukka itsenäisesti pakettiin. ”Ota muutama pätkä lisättyä laukkaa niin saadaan Enzon lavat kunnolla auki”, huusin ratsukolle.

Pyysin ratsukkoa siirtymään takaisin raviin. Tarkoituksena oli ratsastaa pitkän sivun alusta passagea, kääntyä radan poikki keskeltä ja siirtyä hetkellisesti piaffeen keskihalkaisijan kohdalla, josta takaisin passageen. ”Muista pysyä itse rentona”, muistutin Pulmua, kun hän rupesi kokoamaan Enzoa. Kavaletit olivat selvästi auttaneet, koska Enzon passage näytti heti alusta alkaen todella laadukkaalta. Kysyin Pulmulta, miltä ori tuntuu ja sain vastaukseksi leveän hymyn. Ensimmäinen siirtyminen passagesta piaffeen oli aavistuksen epäpuhdas ja hidas, mutta piaffe itsessään näytti hyvältä. Siirtyminen piaffesta passageen oli Enzolle selkeästi helpompi. Kehoitin Pulmua ottamaan vähän selkeämmät kokoavat avut seuraavassa piaffeen siirtymisessä. Enzo tuntui keräävän tehtävästä painetta, mikä tuntui vain parantavan suoritusta entisestään. ”Tänään olisitte kyllä koulukisoissa saaneet ihan huippupisteet piaffesta ja passagesta”, huusin Pulmulle hymyillen. Ratsukko oli selkeästi väsynyt ja hikinen, mutta pyysin heitä puristamaan vielä yhden toiston. Tämän jälkeen annoin ratsukolle luvan siirtyä loppuverryttelemään ravissa. Kehuin ratsukkoa hyvästä työskentelystä ja kehoitin heitä lähtemään palauttavalle kävelylle maastoon.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli Aihe(et): Enzon valmennukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *