Stall Katina
talli ruotsin sydämessä
img

Kasvatit

Kasvatit rekisteröidään yleensä talli toimesta, mutta tehtävä voidaan antaa myös uudelle omistajalle mikäli nimi päätetään vasta kauppojen jälkeen. Kaikki varsat jäävät kuitenkin ensisijaisesti Katinaan. Myytävistä hevosista ilmoitetaan erikseen.

Rekisteröintiohjeet: kasvattajaliite Katinas, kasvattajatunnus STAL3398, syntymämaa Ruotsi.

Uuden omistajan on ilmoitettava hevosen sivut sähköpostitse kahden viikon sisällä kaupanteosta.

nimi syntynyt rek.no emä isä
ori
Rurik
07.02.2009, klo 01.47 VH05-043-7415 Skön Låt Elovs Håkan
Rurik sai nimensä erään viikingin mukaan. Ruunikko orivarsa oli myynnissä melkein kuukauden, ennen kuin siitä tehtiin ensimmäinen ostotarjous. Kotia tarjosi maxi Haukkamäen tilalta ja 7. maaliskuuta 2009 Rurik pääsi muuttamaan Suomeen uuden omistajansa luokse. Herra asustelee edelleenkin samalla omistajalla, talli vain on vaihtunut Callanleyksi. Ori on kilpaillut menestyksekkäästi kouluratsastuksessa jopa GP-tasolla asti. Luonteeltaan se on varsin rauhallinen ja herrasmiesmäinen.
tamma
Linn
10.05.2009, klo 08.01 VH06-043-8243 Lyckligs Åsa Elovs Håkan
Linn asui aluksi Katinassa, mutta siirtyi kolmen vuoden ikäisenä hyenan omistukseen ja muutti näinollen Suomeen. Hän kilpaili tamman kanssa aina alue-/kansallisella tasolla vaativa A-luokissa asti, kunnes joulukuussa 2009 Linn palasi takaisin meille. Tamman kanssa ei kilpailu-uraa enää Katinan omistuksessa jatkettu, mutta Linn on ansainnut näyttelyistä kaksi irtoSERTä ja yhden muotovaliosertin, joiden ansiosta sille myönnettiin syyskuussa 2011 Champion-arvonimi. Linn on myös kantakirjattu III-palkinnolle ja Sim Horses International arvosteltu Class I-palkinnolle. Linn menehtyi lokakuussa 2012.
tamma
Tindra
14.11.2009, klo 22.59 VH06-043-9391 Kastanj Elovs Håkan
Tindran oli alusta asti tarkoitus jäädä Katinaan asumaan ja niinpä se eli meillä koko ikänsä. Kaunis tammavarsa peri isänsä päämerkin. Vielä kymmenvuotiaanakaan se ei ollut päässyt aloittamaan kilpailu-uraansa, mutta varsoi suloisen tammavarsan Katinas Knutista. Kun kisaura viimein pääsi alkamaan, se kilpaili koulua helpoissa luokissa ja sijoittuikin muutamia kertoja. Tindra menehtyi marraskuussa 2012.
ori
Knut
28.12.2009, klo 20.57 VH11-043-0008 Skön Låt Berezovik
Knutin kanssa olimme kahden vaiheilla; pitäisimmekö sen itse vai myisimmekö muualle. Kotiin se jäikin aluksi, mutta 9-vuotiaana päätimme laittaa sen myyntiin. Ennen tätä se oli astunut tammamme Tindran. Knut löysi uuden kodin juuri samana päivänä, kun Tindra varsoi. Nyt ori asustelee Inverness-nimisellä tallilla Skotlannissa, jossa se on jo päässyt aloittamaan kilpailu-uransa. Herran nimi tulee emän suvusta; Lotan emän emän isä oli nimeltään Knut.
tamma
My
15.01.2010, klo 15.00 VH11-043-0005 Lyckligs Åsa Blue Moanin'
My oli niinsanottu tilausvarsa Veeralle. Hän tahtoi itselleen kenttäratsun ja päätyi valitsemaan vanhemmiksi kenttäratsuni Leon ja Oosan täältä Katinasta tuomaan sukuun lisää kouluosaamista. My on näyttänyt taitonsa niin kenttäratsastuksen, kuin este- ja kouluratsastuksenkin saralla.
tamma
Saga
04.05.2010, klo 12.12 ei rek. Lyckligs Åsa Salentin Frid
Saga varattiin jo ennen syntymää Lillalle Kwokiin. Päätös tamman myyntiinlaitosta syntyi nopeasti, sillä samasta oriista minulle oli jäämässä toiselle tallille orivarsa, eikä Katinassakaan juuri tilaa uusille hevosille ollut. Saga on kasvanut kauniiksi ja hyväluonteiseksi neidiksi. Se on starttaillut muutamaan otteeseen koulukisoissa.
ori
Frej
05.05.2010, klo 10.54 VH15-043-0041 Katinas Linn Fade Out fla
Laskettu aika oli samana päivänä, kuin Sagakin syntyi, mutta Frej päätti tupsahtaa maailmaan vasta seuraavana päivänä. Frej myytiin aluksi tallille nimeltä YT Nokkelan, mutta palautui minulle syyskuussa. Kauaa ei oriin tarvinnut kotia etsiä, sillä vain kahden päivän päästä se siirtyi Klingsportin omistukseen. Frejllä tuntui kuitenkin olevan huono tuuri kotien kanssa, sillä jossain vaiheessa ori tuntui kadonneen kokonaan maailmankartalta. Lopulta kuitenkin löysin sen ja hain sen jälleen kerran Katinaan. Maaliskuussa 2015 myin sen kolmanteen uuteen kotiin, suomalaiselle oriasemalle, joka toivottavasti on myös Frej:n viimeinen koti.
ori
Noak
10.05.2010, klo 23.05 VH11-043-0009 Kastanj Adjö Felix
Tästä oriista kaavailtiin sulhasta muun muassa Linnille. Ori sai nimensä rauhallisen luonteensa vuoksi. Nimi Noak on muunnos Noahista ja tarkoittaa englanninkielistä sanaa rest. Noakista tuli isä ollessaan melkein 7-vuotias ja kilpailu-uransa se pääsi aloittamaan vähän sen jälkeen. Ori sijoittui kilpailu-urallaan useita kertoja, kerran jopa KRJ-Cupissa. Noak menehtyi huhtikuussa 2013.
tamma
Lovisa
08.04.2011, klo 02.12 VH11-043-0035 Katinas Linn Katinas Noak
Kaksi sukupolvea täysin Katinan omistamia hevosia! Tämän neidon kohdalla odotukset olivatkin korkealla vähän joka suhteen. Se starttasi nuorempana muutamissa suunnistusratsastuksen talutusluokissa, mutta sittemin kisasi pääasiassa kouluratsastuksessa. Lovisa oli lempeä tamma, jolla oli suuren suuri sydän. Se varsoi meille kaksi hyvin kaunista tammavarsaa ja viimeisenä komean orin. Lovisa laskettiin vihreämmille laitumille 23 vuoden iässä huhtikuussa 2014. Se ja samana päivänä syntynyt Tekla olivat viettäneet koko elämänsä yhdessä ja saivat myös lähteä yhdessä.
tamma
Tekla
08.04.2011, klo 02.49 VH11-043-0036 Katinas Tindra Katinas Knut
Suloisella Teklalla oli herasilmä! Pikkuneiti ihastutti kaikki kertaheitolla. Suvussa on vähän Katinan ulkopuolistakin verta, sillä isän isä on Granehill Warmbloodsin omistama suomenpuoliveriori. Mutta muilta osin ensimmäiset kaksi sukupolvea on katinalaisia. Kilpaili nuorena neitinä talutusluokissa (suunnistusratsastus) ja vähän vanhempana kouluratsastuksessa parhaimmillaan vaativaa A:ta. Tindralla on kolme jälkeläistä, joista kaksi, tamma ja ori, asuvat Katinassa ja viimeinen tamma muualla. Tindra laskettiin vihreämmille laitumille 23 vuoden iässä huhtikuussa 2014. Se ja samana päivänä syntynyt Lovisa olivat viettäneet koko elämänsä yhdessä ja saivat myös lähteä yhdessä.
tamma
Blitz
25.05.2011, klo 13.32 VH11-043-0055 Bliss SCN Jack Daniels
Blitz on kummallekin vanhemmalle se ensimmäinen jälkeläinen. Aikoinaan minun piti ottaa vain Blissistä varsa, joka olisi nimetty Blitziksi, mutta loppujen lopuksi itse Bliss päätyi omistukseeni. Mitä sitä kuitenkaan hyvää nimeä heittämään hukkaan, joten tämän neidin nimeä ei kahta kertaa mietitty. Tamma nappasi varsana yhden irtoSERTin, sekä voiton ja pari sijoitusta suunnistusratsastuksen talutusluokista. Sittemmin se kilpaili myös kouluratsastuksessa helpoissa luokissa sijoittuen pariin otteeseen. Blitz kuitenkin menehtyi vain 11 vuoden iässä joulukuussa 2012.
tamma
Eternal Rest
26.05.2011, klo 04.11 VH11-021-0501 Tranen van Geluk Cirkuit Charm
Tämä varsa varattiin jo alkuvaiheessa Vibajalle, jonka toiveena oli saada kimo trakehnertamma. Tammahan sieltä syntyi ja kimokin vielä. Nimeensä se ei saanut liitettämme, mutta on kuitenkin yhtälailla kasvattimme. Tamma on kerännyt huiman läjän ruusukkeita kouluratsastuskilpailuista ja saattanut maailmaan kolme suloista varsaa. Tammikuussa 2015 Elli kantakirjattiin hevoskantakirjaan II-palkinnolla.
ori
Kjell
09.06.2011, klo 20.45 VH11-043-0056 Svartbäcks Forsythia Chilin Je t'aime
Kjell syntyi viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta oli kuitenkin terve pikkumies. Herra peri äitinsä erikoisen värin, joten talliin saatiinkin siis ruunivoikko ori. Kjell starttasi viimeisillä kisakausillaan PSG- ja Int I-luokissa napaten jopa kaksi voittoa Pyhästä Yrjöstä, sekä sijoituksen KRJ-Cupissa Int I-luokasta! Ori aloitti kisauransa voitolla jo nuorena poikana, kun osallistuimme suunnistusratsastuksen talutusluokkaan. Kjell lopetettiin 21 vuoden iässä huhtikuussa 2014 ja se jätti jälkeensä kaksi tammajälkeläistä, joista ensimmäinen asuu Katinassa.
tamma
Ingrid
16.06.2011, klo 04.27 VH11-043-0057 Eucarya Inga Katinas Noak
Rita on todellinen yllätysvarsa. Ei vain siis siinä mielessä, että emme osanneet arvatakaan sen emän olevan kantavana, vaan Rita osaa aina yllättää meidät tavalla tai toisella. Tamma asustelee ratsastuskoululla, mutta ei nuoren ikänsä vuoksi ole päässyt vielä tuntikäyttöön.
tamma
Isabell
27.08.2011, klo 05.00 VH11-043-0073 Passat Losted Dubai
Superkaunis Isabell saa kunnian olla tallimme ensimmäinen voikko tammakasvatti. Sen isä on cremello täysiveriori ja täysiverimäistä temperamenttia on havaittavissa myös Isabellissä. Tamma vietti aiemmista kasvateistamme poiketen kilpauransa esteradoilla, sillä sekä Passat, että Losted Dubai ovat esteratsuja. Isabell starttasi estekisoissa 12 kertaa, joista kolmessa sijoittui. Valitettavasti sen elämä päättyi jo 15-vuotiaana 25. elokuuta 2013, kun synnytys käynnistyi ennen aikojaan. Pieni ja heiveröinen orivarsa kuitenkin selvisi. Isabellillä oli ennestään yksi tammajälkeläinen.
tamma
B
06.09.2011, klo 00.02 ei rek. Bliss Chilin Je t'aime
Sysimustan tamman elämä päättyi jo ennen kuin se oli ehtinyt kunnolla alkaakaan. Pikkutamman oli tarkoitus siirtyä myöhemmin kokonaan Hyenan omistukseen, mutta kohtalo päätti toisin. Viiden päivän ikäiselle varsalle ei ehditty edes päättää nimeä, mutta sitä kutsuttiin B:ksi.
tamma
Ebba
03.11.2011, klo 12.30 VH11-043-0080 Chilin Tigger Conversen v. Ballet
Ebba muutti vieroituksen jälkeen Suomeen Wuorela-nimiselle ratsutilalle. Tamman isä oli minulle jo ennestään tuttu tapaus, sillä se on oman edesmenneen orini jälkeläinen. Ebba on kaunis raudikko tamma ja menestynyt GP-kouluradoilla. Sillä on kaksi tammajälkeläistä. Tamma on edelleen saman ihmisen omistuksessa, mutta talli, jossa se nyt asuu, on nimeltään Stall Hasselby. Talli sijaitsee Ruotsissa, joten Ebba on palannut kotikonnuilleen!
ori
Thor
08.11.2011, klo 21.21 VH11-043-0079 Tranen van Geluk Thanatos
Thor ei ehkä ollut se unelmien valkoinen ori, mutta potentiaalia kouluratsuksi löytyi. Se oli hyvin temperamenttinen ja orien ori. Sen isä on upea musta I-palkinnon kantakirjaori ja muotovalio. Vaikka Thor kilpaili kisauransa loppuvaiheessa Int-tasolla, sitä ei voisi sanoa huikeaksi. Lopulta päätimme suosiolla siirtää orin siitoskäyttöön. Menestyksen puutteesta huolimatta Thorille siunaantui peräti seitsemän jälkeläistä. Ori menehtyi 24-vuotiaana tammikuussa 2015.
ori
Vidar
13.03.2012, klo 01.43 VH12-043-0007 Chilin Tigger Katinas Rurik
Vidarin isä on kantaoriimme Elovs Håkanin ainoan Katinassa syntyneen orijälkeläisen poika. Koska Rurikin omistaa Maxi, saimme viimein omaan talliin Håkanin suvun jatkajan. Vidarin suhteen olikin siis suuret odotukset. Ori on rauhallinen ja omissa oloissaan viihtyvä. Kisoissa se ei tuntunut alkuun pärjäävän ollenkaan, mutta aivan uransa loppupuolella se on yllättänyt mm. sijoittumalla KRJ-Cupissa. Tai niin luulimme, että ura oli loppumassa. Päätimme kuitenkin vielä jatkaa, mikä ei loppujen lopuksi ollut kovin hyvä idea, sillä ei ori enää sijoituksille yltänyt. Vidar lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi 28-vuotiaana 17. marraskuuta 2015. Se jätti jälkeensä kaksi jälkeläistä.
ori
Niall
12.03.2013, klo 02.10 VH13-043-0023 Dacian du Roim Katinas Noak
Niall on vilkas nuorimies, joka ei anna isompien pompotella. Ori on Adjö Felix -isälinjan jatkaja. Niall myytiin 1,5-vuotiaana Evanille, mutta omistajansa ajanpuutteen vuoksi ori palautui takaisin Katinaan 7 vuoden iässä. Se kuitenkin sai uuden kodin erittäin nopeasti Crayonista Cannabian ja miseryn luota. Heidän kanssa Niall on päässyt näyttämään kykynsä kouluradoilla ja orilla onkin jo lukuisia sijoituksia GP-tasolta. Sillä on myös kaksi jälkeläistä.
ori
Janrik
01.04.2013, klo 04.27 VH13-043-0024 Katinas Tekla SCN Jack Daniels
Janrik on vanhempiinsa verrattuna rauhallisuuden perikuva, vaikka vauhtia tästäkin herrasta aina tarvittaessa löytyy. Ori aloitti lupaavasti kisauranssa, sillä yhdessä vaiheessa 60 prosenttia kilpailutuloksista oli sijoituksia. Myös kokonaisvaltaisesti katsottuna Janrik teki hienon uran kouluratsuna: se aloitti ottamalla toisen sijan ensimmäisistä kilpailuistaan ja päätti uransa myöhemmin kolmanteen sijaan, sijoittuen siinä välissä lisäksi 28 kertaa. Sijoituksista yksitoista on kansalliselta tasolta. Tällä hetkellä Janrik on yhden orivarsan isä.
tamma
Pernilla
04.05.2013, klo 11.01 VH13-043-0029 SCN PS I Love You Katinas Kjell
Pernilla on metkuileva mimmi. Sen kisaura ei lukuisista yrityksistä lähtenyt nousuun, joten tamma siirtyi 8-vuotiaana siitoskäyttöön. Epäonnistuneesta kisaurasta huolimatta oikeanlaisten orivalintojen kanssa Pernilla on jättänyt neljä huippukouluratsua, jotka kaikki ovat kisanneet vähintään Intermediate-luokissa.
tamma
Lesli
08.06.2013, klo 13.47 VH13-043-0033 Katinas Lovisa Katinas Thor
Lesli valloittaa aurinkoisuudellaan synkimmänkin sydämen. Kisauransa tamma aloitti loistavasti; jo kolmannesta kilpailusta palasimme kotiin voittoruusukkeen kanssa! Tamma kilpaili kouluratsastuksessa kansallisella tasolla PSG-luokissa asti. Kilpailu-ura päättyi voittoon Vaativa A -luokassa. Kaikenkaikkiaan Lesli sijoittui kansallisella tasolla viisi kertaa. Nykyään se toimii siitostammana ja ensimmäisen varsansa Lesli sai maaliskuussa 2015.
tamma
Isla
08.07.2013, klo 05.31 VH13-043-0063 Katinas Isabell Gonorghea SWA
Uskollinen, leikkisä, kärsimätön, kiirehtivä. Isla myytiin Brunon kanssa joulukuussa 2013 Onnalle ja Miila H.:lle Haldeniin, mutta sieltä se palasi hetkeksi Katinaan syyskuussa 2014. Islalle löytyi kuitenkin uusi koti nopeasti ja se muuttikin syyskuun 15. päivä Valiant Warmbloods -nimiselle tallille. Tamma on päässyt kilpailu-urallaan vauhtiin ja sijoittunut useita kertoja 150 cm radoilla.
tamma
Theda
08.07.2013, klo 07.43 VH13-043-0064 Katinas Tekla Oldfinion Donys
Theda on viekas neiti, jolla riittää virtaa. Mihin tamma ikinä ryhtyykään, se tekee sen just, eikä melkein. Ja vielä sen ylikin. Kisauransa Theda päätti helmikuussa 2015. Sen kanssa kahlasimme viimeisimpänä PSG-luokkia ja viimeisestä kilpailustaan tamma otti luokkavoiton. Kaikenkaikkiaan tamma sijoittui 16 kertaa, joista peräti yksitoista oli kansalliselta tasolta. Theda on varsonut kolmesti.
ori
Kent
25.08.2013, klo 01.36 VH13-043-0065 Katinas Isabell B.C. Cremate
Kentin syntymä ei ollut helppo, eikä sen puoleen elämä sen jälkeenkään. Pikkumies syntyi ennen aikojaan ja valitettavasti se jäi heti orvoksi. Mutta ori on oikea taistelija. Meillä ollessaan ori kilpaili Intermediate I -tasolle asti, mutta 14-vuotiaana se myytiin Ranskaan Kilpatalli Censorediin. Jälkeläisiä orilla on tällä hetkellä kolme kappaletta.
tamma
Greta
31.08.2013, klo 09.02 VH13-043-0066 Gaia Win Ballerstern PK
Eloisa, isottelija, huumorintajuinen, ei syö omenaa. Gretan kisaura ei alkanut lupaavasti, mutta päätti kisauransa hienosti kahteen voittoon PSG-luokista. 12-vuotiaana siitostammaksi siirtynyt Greta on saanut kaksi varsaa.
ori
Bruno
31.08.2013, klo 21.59 VH13-043-0060 SCN PS I Love You Vlasis Ion
Juro, nirso, täysillä paahtaja, kovaääninen. Bruno myytiin Islan kanssa joulukuussa 2013 Onnalle ja Miila H.:lle Haldeniin, mutta sieltä se palasi hetkeksi Katinaan syyskuussa 2014. Ei mennyt kauaakaan, kun ori jo löysi uuden kodin, sillä 16. syyskuuta se muutti Metsälammen Ratsutallille. Siellä Bruno teki kiitettävän uran ratsastuskouluhevosena, mutta Haldenin omistuksessa se oli ehtinyt kerätä useita sijoituksia vaativista luokista. Bruno menehtyi marraskuun lopulla vuonna 2015 pahaan kaviokuumeeseen lähes 21 vuoden iässä.
tamma
Linnea
02.09.2013, klo 12.15 VH13-043-0068 Katinas Lovisa Victor Frost
Herkkähipiäinen, rakastaa seuraa, terävä. Linnea päätti kisauransa 13-vuotiaana hienosti voittoon Intermediate I -luokassa. Kaikenkaikkiaan tamma sijoittui urallaan 14 kertaa, joista peräti 11 oli kansalliselta tasolta. Uran alkuaikoina mietimmekin, että tuleeko tästä kilparatsua ollenkaan, mutta tulihan siitä!
ori
Ludvig
04.09.2013, klo 23.24 VH13-043-0069 Dacian du Roim Louart de Poemé
Ludvig on Ludvig, arvonsa tunteva herra. Se asui meillä 12-vuotiaaksi asti, jolloin myimme sen Moon Sugar Ltd -nimiselle tallille Bermudaan. Kuitenkin vielä saman vuoden puolella tallin vähentäessä hevosmääräänsä Ludvig palasi Katinaan. Meiltä lähtiessään ori oli PSG-tason hevonen, mutta palatessaan se oli edennyt Int I -tasolle. Kilpailimme orilla jonkin aikaa kunnes päädyimme myymään sen uudestaan eteenpäin. Tällä kertaa koti löytyi Afrikasta, Zonjiet Studista.
tamma
Korall
04.03.2014, klo 00.15 ei rek. Katinas Tekla Katinas Kjell
Nanna L. varasi Teklan kolmannen varsan itselleen jo kauan ennen kuin varsa oli syntymässä.
tamma
Gala
04.03.2014, klo 05.48 VH14-043-0028 Gaia Win Katinas Thor
Gaian varsasta tehtiin kaupat Las Vegasin kanssa jo hieman ennen varsan syntymää. Läsipäinen ruunikko tamma ristittiin Galaksi.
ori
Edvar
05.03.2014, klo 12.33 VH14-043-0110 Katinas Lovisa Elliot Leya
Edvar sai myös kodin jo ennen syntymäänsä. Se muutti vieroituksen jälkeen Lohkohovin tilalle Englantiin.
tamma
Dacina
05.03.2014, klo 21.00 VH14-043-0126 Dacian du Roim Scaon Color Me Red
Dacina sai ensimmäisen kodin Haldenista, jossa asui jo ennestään kaksi Katinan kasvattia. Siellä Dacina aloitteli kisauraansa kouluratsastuksen parissa, mutta lokakuussa Miila H joutui luopumaan tammasta. Marraskuussa tammalle löytyi ostaja ja se myytiin Nellylle. Nyt tamma on jatkanut kisauraansa ja sijoittunut muutamia kertoja GP-luokissa.
tamma
Delilah
21.04.2014, klo 03.07 VH15-043-0094 Dacian du Roim Katinas Thor
Delilah oli tilausvarsa Carolinalle. Tamma muutti vieroituksen jälkeen Suomeen hänen tallilleen Kaartin Hevosiin. Se on kilpaillut hyvällä menestyksellä kouluratsastuksen parissa
ori
Theodor
30.05.2014, klo 22.50 VH14-043-0070 Suprant La Alana Katinas Thor
Theodor muutti yhdessä Viktorin kanssa Suomeen Tieler Studiin ja on tituleerattu tallin riiviöksi. Kilpailuissakin sitä on jo nähty, nimittäin tällä hetkellä ori kilpailee jo kansallisella tasolla GP-luokissa.
tamma
Sweetie
31.05.2014, klo 15.01 VH14-043-0091 Suprant Sweets Suprant Ballou
Sweetie myytiin ensin eräälle toiselle tallille Suomeen, mutta kaupat ikävä kyllä peruuntuivat. Se ehti olla muutaman päivän uudelleen myynnissä, kun yllättäen uusi koti löytyikin Suprantista, Sweetien vanhempien synnyintallilta. Tamma siis pääsi kuin pääsikin Suomeen. Sittemmin Suprantin lopettaessa Sweetie myytiin Sylvesterille.
ori
Viktor
31.05.2014, klo 23.57 VH14-043-0071 Gaia Win Katinas Vidar
Viktor muutti yhdessä Theodorin kanssa Suomeen Tieler Studiin. Luonteeltaan ori on hillityn rauhallinen ja lempeä. Viktor etesi kisaurallaan Theodoria nopeammin. Se saavuttikin näistä kahdesta ensimmäisenä GP-tason ja on jo lopettanut kisaamisen.
tamma
La Belle
15.07.2014, klo 22.00 VH14-043-0102 Suprant La Alana Barkesten MSC
La Bellellä on mielenkiintoinen suku, joten en voinut vastustaa kiusausta jättää se kotiin. Tamman isän isä on KRJ-III- ja YLA3-palkittu holsteininhevosori Rubinstern. La Belleä itseään voisi kutsua parilla sanalla suurisydämiseksi nautiskelijaksi. Kisaura alkoi kehnosti, mutta sittemmin tamma on voittanut kymmenen luokkaa ja sijoittunut lisäksi kuudesti. Tällä hetkellä tamma kilpailee PSG-luokissa.
tamma
Smulan
16.07.2014, klo 01.21 VH14-043-0101 Suprant La Alana Nervous NON
Smulan on niin ikään suvullisesti mielenkiintoinen tapaus. Sen isän puolella on useampikin hannoverinhevosjalostuksessa vaikuttanut tunnettu nimi, kuten FR Rubinstrat, Suprimium ja Castagne muutamia mainitakseni. Emän puolelta löytyy taas yksi Suprantin huippuoreista, trakehninhevonen Heartbreaker II. Jos Smulania kuvailisi kolmella sanalla, ne olisivat tyyni, rohkea ja vaativa. Tamma palkittiin nelivuotiaana nuorten kouluhevosten laatuarvostelussa toisella palkinnolla ja tällä hetkellä se kilpailee kansallisella tasolla PSG-luokissa.
tamma
Paloma
06.08.2014, klo 02.02 VH14-043-0118 Katinas Pernilla Suprant Ballou
Paloma myytiin Moon Sugar Ltd:hen vain reilu kolme tuntia sen jälkeen, kun olin laittanut varsasta myynti-ilmoituksen nettiin. Niinpä vieroituksen jälkeen tammalla oli suuntana Yhdysvallat ja Florida. Paloma on rauhallinen ja ihmisrakastamma. Kouluaitojen sisällä lupsakasta tammasta paljastuu innokkaampi puoli. Paloma teki hienon uran kouluradoilla päästen kilpailemaan GP-tasolla asti.
tamma
Gizette
10.10.2014, klo 12.50 VH14-013-0198 Gaia Win Gerrodian
Gizette on ensimmäinen Katinassa syntynyt oldenburginhevosvarsa, mahdollisesti myös viimeinen, se jää nähtäväksi. Tamma sai alkunsa tilausvarsaperiaatteella ja Gaialle käytettiin Yersinion, jolle varsan oli tarkoitus tulla, omaa oria. Gaia varsoikin todella kauniin ruunikon tammavarsan, joka sitten vieroituksen jälkeen muutti Oldfinioniin. Gizette kilpaili peräti GP-tasolla asti ja on jo neljän varsan emä. Tamma oli myös ensimmäisenä Katinan kasvattina mukana Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa ja se palkittiin KRJ-II-palkinnolla.
ori
Jarl
15.10.2014, klo 13.14 VH14-043-0142 Katinas Pernilla Katinas Janrik
Jarl myytiin nuorena poikana Cedenberg-nimiselle tallille, jonne se kotiutui hienosti jo ensimmäisinä päivinään siellä.
ori
Ruben
16.10.2014, klo 02.40 VH14-043-0140 Suprant La Alana Imaginär Rüdiger
Ruben myytiin vuoden ikäisenä Meri N. -nimiselle nuorelle naiselle.
ori
Artur
16.10.2014, klo 03.22 VH14-043-0141 Suprant Sweets Art Mudd Oak
Artur myytiin nuorena poikana B'M Warmbloodsiin.
tamma
Perla
16.03.2015, klo 01.02 VH15-043-0038 Katinas Pernilla Katinas Kent
Perla myytiin jo Pernillan mahasta Suomeen samalle tallille, jossa Theodor ja Viktorkin asuvat. Tällä hetkellä tamma kilpailee kouluratsastuksessa Int-luokissa.
ori
Bastil
17.03.2015, klo 05.24 VH15-043-0040 Katinas Lesli Suprant Ballou
Bastil oli myynnissä jo ennen syntymää, mutta siinä vaiheessa kiinnostuneita ostajia ei vielä ollut. Mutta kun orivarsan syntymän jälkeen jätin myynti-ilmoituksen nettiin, se meni kaupaksi kahden tunnin sisällä! Bastiliksi nimeämämme herra muutti vieroituksen jälkeen Suomeen Hervannan tallille. Sieltä se kuitenkin palasi synnyintallilleen omistajan ajanpuutteen vuoksi. Mutta orilla kävikin tuuri ja se löysi lähes saman tien uuden kodin Sadun luota, joka on pitänyt hyvää huolta kasvatistamme Pärlasta.
tamma
Thilde
13.04.2015, klo 21.12 VH15-043-0053 Katinas Theda Hopeatuulen Darian
Theda varsoi komeasta KTK-II-palkitusta suomalaisorista ihanan mustan tammavarsan, jollaista vähän salaa toivottinkin. Thilden kanssa on ilo työskennellä ja nyt kun takana on kaksi varsa-arvostelua, on odotukset korkealla. All Sim Evaluation Stationin varsoille tarkoitetussa arvostelussa tamma sai 2-vuotiaana 82 prosentin tuloksella Bronze Premium -palkinnon. Joitakin kuukausia myöhemmin Thilde osallistui nuorten kouluhevosten laatuarvosteluun, jossa se palkittiin ensimmäisellä palkinnolla! Tamma oli ikäryhmänsä neljänneksi paras hevonen ja sai siten myös Luokkavoittaja IV -maininnan.
tamma
Adeline
14.04.2015, klo 02.53 VH15-013-0085 Oldfinion Amalie Suprant Leodian
Adeline on toinen Katinassa syntynyt oldenburginhevonen. Sen isä on komea II-palkinnolla kantakirjattu Suprant Leodian, jonka omistaa Oldfinion Dressage – sama talli, joka on myös Adelinen emän kasvattanut. Adeline kantakirjattiin syyskuussa 2015 hevoskantakirjaan II-palkinnolla ja 2-vuotiaana se osallistui nuorten kouluhevosten laatuarvosteluun saavuttaen I-palkinnon.
tamma
Annalie
21.06.2015, klo 01.00 VH15-043-0074 Rosenhof Anna Glass Slipper FW
Annalie myytiin pian vieroituksen jälkeen Mettalise Karlssonille. Varsan odotetaan pärjäävän, onhan sen isä upea kolminkertaisesti I-palkinnolla palkittu hollantilainen puoliveriori. Glass Slipper FW on siis sekä KTK-I, että KRJ-I, minkä lisäksi se on oman rotunsa laatuarvostelussa saanut ensimmäisen palkinnon. Annalie kantakirjattiin elokuussa 2015 hevoskantakirjaan III-palkinnolla ja se on aloitellut kisauraansa lupaavasti.
tamma
Lyric
21.06.2015, klo 03.14 VH15-021-0490 Rosenhof Lydia Rosenhof Elrik
Kahden näyttelymenestyjän ja lupaavan kouluratsun varsa ei voi olla muuta kuin hieno. Mielenkiinnolla odotamme mitä tuleman pitää. Alkajaisiksi Lyric palkittiin kolmivuotiaana nuorten kouluhevosten laatuarvostelussa ensimmäisellä palkinnolla joulukuussa 2015. Sen myötä Stall Katina nimettiin yhdeksi tilaisuuden parhaiten menestyneista kasvattajista.
ori
Kedar
30.06.2015, klo 14.19 VH15-043-0075 Katinas Theda Katinas Kent
Kesäkuun viimeisenä päivän kahden aikoihin iltapäivällä päätti tulla maailmaan tämä vilkas oripoika Kedar. Hieman alle kolmivuotiaana ori muutti Shangri La -nimiselle tallille.
tamma
Gina
30.06.2015, klo 22.06 VH15-043-0067 Katinas Greta Katinas Ludvig
Gina matkusti Viroon hyvän ystäväni omistukseen. Ura näyttelyissä vaikuttaa lupaavalta, sillä tamma oli heti ensimmäisissään Show Winner! Tamma osallistui pian sen jälkeen kantakirjaustilaisuuteen, jossa se kantakirjattiin II-palkinnolla.
tamma
Kristall
14.07.2015, klo 01.01 VH15-043-0084 Rosenhof Kora Elburn Alerzeon
Kristallin matka uuteen kotiin ei ollut pitkä, sillä se pääsi asumaan ruotsalaiselle tallille nimeltä Stall Liljedahl. Kisaura tammalla on lähtenyt jo hyvin käyntiin. Lokakuussa 2015 Kristall kantakirjattiin II-palkinnolla.
ori
Bennet
15.07.2015, klo 05.27 VH15-043-0082 Katinas Linnea Suprant Ballou
Bennet on myynnissä!
tamma
Leane
24.07.2015, klo 00.06 VH15-043-0077 Katinas Lesli Seattle FS
Leanessa on neljäsosa täyttä verta. Luonteeltaan se on jotakin isänsä ja emänsä välimaastosta, ei turhan tulinen, eikä liioin pystyyn kuollutkaan. Leane palkittiin kolmivuotiaana nuorten kouluhevosten laatuarvostelussa toisella palkinnolla joulukuussa 2015.
tamma
Pärla
25.07.2015, klo 01.15 VH15-043-0080 Katinas Pernilla Jeweled HRW
Pärla sai uuden omistajan Satu-nimisestä naisesta. Ruunivoikko tamma matkusti hänen luokseen heti vieroituksen jälkeen. Tamman kanssa kaikki on edennyt hurjalla vauhdilla. Sen kisaura oli lähes yhdessä hujauksessa ohi ja nyt tammalla on jo yksi jälkeläinenkin.
ori
Viggo
31.12.2015, klo 02.22 VH15-043-0104 Katinas Greta Katinas Vidar
Viggo on isänsä viimeiseksi jäänyt jälkeläinen. Ori on ylisosiaalinen ja uppiniskainen tapaus. Se on nokkela niin hyvällä kuin huonollakin tavalla, mikä aiheuttaa aina toisinaan omistajalleen painajaisia. Viggolla oli epäonnea uuden kodin löytymisessä, mutta nyt se asuu tyytyväisenä Colder Creatures -nimisellä tallilla.
tamma
Thyra
31.12.2015, klo 14.33 VH15-043-0105 Katinas Theda Aesar Pryor
Thyra on lempeä, mutta samalla erittäin veikeä tamma. Sillä on terävä pää, joten se on nopea oppimaan.
ori
Tycho
06.01.2016, klo 02.47 VH16-043-0005 Oldfinion Amalie Eddan Tyr
Tycho muutti uudenkarhealle Fairytale Dressage -nimiselle puoliveritallille.
ori
Gustav
24.02.2016, klo 05.57 ei rek. Rosenhof Lydia Glass Slipper FW

Tilastoja

2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Yhteensä
Tammoja 2 kpl 2 kpl 8 kpl 0 kpl 6 kpl 9 kpl 10 kpl 37 kpl
Oreja 2 kpl 2 kpl 2 kpl 1 kpl 5 kpl 6 kpl 4 kpl 22 kpl
Yhteensä 4 kpl 4 kpl 10 kpl 1 kpl 11 kpl 15 kpl 14 kpl 59 kpl

Yhteydenotto
Inga Lillbacka / Milja / VRL-00692
virtuaali@poista.lasileija.net
Vieraskirja / Kerro mielipiteesi

Stall Katina suosittelee
Rosenhof
Oldfinion Dressage
Stall Liljedahl

Stall Katina on virtuaalitalli. (?)
Taustakuvat © The Inspiration Gallery. Otsikon kuvan ottaja ei halua nimeään mainittavan. Muu materiaali © Stall Katina, ellei toisin mainita.